Napit ojossa

Napit ovat yksi lempikeräilykohteeni. Muistan leikkineeni mummun ja äidin napeilla pienempänä, ihaillen erilaisia värejä ja malleja. Nämä samaiset napit ovat vielä visusti tallessa äidilläni. Ihailin niitä jälleen käydessäni vanhempieni luona, ja yllätyksekseni äiti lupasi luovuttaa ne minulle. Voi sitä onnea!

Mikä saalis!

Minulla oli jo idea, mitä napeille tekisin. No, tietysti ensin järjestin ne: pussi nurin olkkarin pöydälle, leffa pyörimään ja niin erilaiset napit löysivät tiensä omiin lasipurkkeihinsa. Hienoimmat napit jätin pöydälle tehdäkseni niistä – tadaa – nappikoruja! Siksipä otin nappien lisäksi mukaani mummon ja äidin helmilangat ja pienimmätkin pitsinvirkkauskoukut.

Erilaisia koruja syntyi ehkä noin, kymmenen kappaletta kunnes lopulta kyllästyin olkkarin pöydän sotkuun ja pakkasin loput napit pois. Kuvassa oikealla oleva tumma cyberpunkiksi nimeämäni koru on lempparini. En kyllä voisi muistakaan luopua.

Minusta on ihana käyttää tällaista toisten säästämää materiaalia hyödyksi ja samalla luoda itselleni esine, jolla on myös tunnearvoa. Jokaisella napilla on tarina.